Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Minun ihanin kerä on Kaneli-kerä. :)

perjantai 26. elokuuta 2016

Kuplajarruvillasukat

Tekasinpa naapurin Minnille, 4 vuotta, kuplavillasukat.


 Minni piipahti eilen sovittamassa ja olinkin osannut tehdä juuri oikean kokoiset. Lankana on Ville-sukkalanka ja puikot 3,5. Käytin sukkien teossa apuna seuraavaa   sukkamittataulukkoa.


Muuten ovat kuin perusukat, mutta varressa on "kuplia". Se pitääkin huomioida, että kuplia tehdessä varren silmukat  ovat neljällä jaollisia. Kuplia voi tehdä hieman eri tavoillavaikka lopputulos onkin sama. Kokeilujen jälkeen tulin siihen tulokseen, että  minulle oli luontevinta tehdä Soilen (blogi: Neulova Narttu)  ohjeen mukaan. Soilen ohje kuplien tekoon löytyy täältä .


Eilisen sovituksen jälkeen tein vielä jarrusukka-aineella 
jarrut sukkien pohjiin. Kokeilin tätä ainetta eka kertaa. Yön yli kuivuivat ja aine takertui tiukasti sukkiin. 

 
Minni piipahti tänään uudemman kerran ja veti uudet sukkansa mielissään jalkaansa. Jarrut tuntuvat siltä, että toimivat hyvin. Saa nyt sitten miten käytössä kestävät. Ostin aineen Oulun  Nappikikasta. 

Syksy saapuu,  mutta  tuntuu, että olen valmis siihen. Onkin ollut ihana kesä ilmoineen ja mukavine kesävieraineen  uintireissuja unohtamatta. 



Kanelin kanssa elellään  mukavaa elämää. Harvinaisen kiltti ja rauhallinen kissa hän on. Hän tietää  mm. ettei ruokapöydälle saa kiivetä ja sohvaa ei saa raapia. Sensijaan lepotuolin rahin raapiminen on sallittua. Nyt on ollut muutaman päivää opettelussa, että ikkunapöydän kukkaan ei saa koskea. Hyvin on  oppinut senkin. "Lapsella" pitää olla rajat.:) Ehkäpä rohkenen tuohon ikkunalle muutaman "Santun" hommata. Kanelilla on kyllä ihan oma paikkansa tuossa ikkunalla ja se onkin yksi hänen lempipaikoistaan.  :)

Hyvää Viikonloppua!

t. Seijasisko

7 kommenttia:

  1. Suloiset sukat! Edellisen postaukset kissatyynyt ovat myös hienoja.

    VastaaPoista
  2. Kivat nuo kuplasukat. Kaneli on niin söpö,että vois vaikka muuttaa meille!

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat. Kyllä kaneli oppii. Muuten olisko sinulla sellaista yksinkertaista vauvan nutun ja housujen mallia. Sukulaispojalle tulee perheenlisäystä marraskuussa ja minähän haluaisin ajankulukseni jotain tehdä. Ostin jo lankaa valkoista 4 ja turkoosia yksi. Yhteensä 5 kerää ja ne on Baby Merino. Ei ole pakko vastata, mutta ajattelin vain.
    Hyvää alkavaa viikkoa sinulle ja Kanelille. Terv. Kerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuu heti mikään nuttumalli mieleen mutta teeppä sellanen toukkapussi.. ne kivoja ja helppoja tehdä.. minun blogistakin löytyy toukkapusseja kts. sisällysluettelosta Toukkapussit. :)

      Poista
    2. ja kattele myös Dropsin sivuilta seuraavan linkin takaa
      http://www.garnstudio.com/search.php?lang=fi&c=3

      Poista
  4. Kylläpä tuli kivat kuplasukkaset. Eikä luista.

    VastaaPoista
  5. Kivat kuplasukat! Ja Kanelista on aina mukava nähdä kuvia. Tuon sukkataulukon linkin pistän talteen, koska Novitan vastaavalla tulee jättisukkia.

    VastaaPoista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)