Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Jokaisella neulojalla pitäisi olla kissa ja jokaisella kissalla emäntä, joka neuloo. :)

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Käsityökuulumisia

Ihan ensin haluan kertoa, että edellisen postauksen pannulaput olen todennut käytössä parhaimmiksi mitä minulla on koskaan ollut. Eivät todellakaan polta  näppejä kuumaa rautapataa tai uuninpeltiä nostaessa ja muutenkin ovat käytössä toimivat.

Kolmen viikon takaisessa postauksessa esittelin Kettukarkkimyssyn,  jonka neuloin H:lle maksua vastaan. Jännitin eniten koon sopivuutta, mutta ihan turhaan. Myssystä tuli sopiva ja muutenkin hänen toiveidensa mukainen. Eilen sain häneltä   kuvankin tuo myssy päässään ja julkaisen sen hänen luvallaan täälläkin.


 Tämän myssyn tarkemmat  tiedot ja lisäkuvia löytyy  blogistani  täällä.  Terveiset vielä H:lle Helsinkiin. Toivottavasti myssystä tulee olemaan iloa vielä pitkään.

 Parhaillaan on työn alla tyynynpäälliset meidän olohuoneeseen. Hyvällä mallilla on sekin projekti. Saan tänään varmaan jo toisen niistä valmiiksi.



Eilen kävin Oulun Ompelutalossa ja löysin tyynyhin koristeeksi aika kivat napit.:) 

 Vuosipeittoa ajatellen olen tutkiskellut huhtikuun värejä kävelyretkilläni. Ilmatkin ovat olleet täällä Oulun seudulla suosiolliset. 


Kauniita kevätpäiviä  kaikille!

t. Seijasisko


Jk:  Blogiarvontaan voi vielä osallistua 14.4. klo 14 mennessä  täällä.

6 kommenttia:

  1. On todella ilo, kun on tehnyt jollekin just sopivan kokoisen ja mieleisen neuleen, ilman sovitusta vielä. :) Nätti on myssy ja tuolla edellä niin kivat ja varmasti toimivat patalaut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena. Niinpä ja kyllä sitä saikin jännittää tuota kokoa!

      Poista
  2. Hei! Tosi hyvännäköinen myssy!

    VastaaPoista
  3. Tuo on vaan niiiiiin ihana tuo pipo!

    VastaaPoista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)