Edit 17.10. kello 22.30
Viikossa on valmistunut kahdet tassutossut.
Nämä ovat kokoa 39/40. Varret ovat lyhyet ja alkuun neuloin muutaman kerroksen valkoisella oikein ja siten neulos rullautuukin ihan itsestään mukavaksi reunukseksi. Näissä tossuissa on Ullan nettineulelehden ohjeella neulottu tiimalasikantapää.
Nämä tassusukat ovat neulottu kärjestä kantapäähän. Ohje löytyy Ulla nettineulelehdestä täältä. Koko on 37/28.
Molemmissa tossuissa on lankana valkoista 7-veljestä ja 7-veljeksen Viidakkolankaa.
Oulun käsityömessuilla kävin sunnuntaina. Väkeä oli paljon liikkeellä. Olihan siellä kaikenlaista kivaa mutta ei uutta ja ihmeepää.
Nämä potta/kulho lampunvarjostimet hymyilytti. :D. Emalipottavarjostin onkin kyllä hauska ja hieno idea mutta tuskin ripustaisin sellaista kotini kattoon. Tuollainen retro emalikulhovarjostin sopisi kyllä hyvin keittiööni. Minulla on kumminkin keittiössä minulle mieluisa varjostin eli enpä edes harkinnut ostamista.
Monesti aiemmilla messsuilla olen ihastellut savesta valettuja lankakuppeja eli oululaisittain lankakooleja. Ylempi kuva on Tampereen messuilta pari vuotta sitten.
Nyt ostokset jäivät niin vähäsiksi, että raskinpa satsata lankakooliin. Tiinamarin keramiikkapajan nettisivut löytyvät täältä.
Olipa kiva ottaa käyttöön. Lanka juoksee kulhossa kuin ajatus. Kerät tosin pitää keriä palloksi.. mutta se nyt on pieni vaiva .
Tämä ihanuus on jo sellaisenaan ilo silmälle ja
siitäkin tuli hyvä mieli, että tuli samalla tuettua pohjoista pikku yritystä.
Huomenna on tyttäreni nimipäivä ja ostin Satulle messuilta kuvan puisen kissakaulakorun. Mikä tässä on mukavinta, niin tytär, joka opiskelee nykyisin Itä-Suomessa, tulee syyslomalle Ouluun huomenna ja saankin onnittella häntä "livenä" ja antaa lahjan samantien.
Hän viipyy minun luona pari yötä . Ajattelin, että valmistaisin tyttären tulon kunniaksi Italian emäntäni senora Pierinan oppien mukaan pastaa ja tekisin vielä nyhtökaurasta kastikkeen. Poikakin aikoo ehtiä tervetulo aterialle. :)'
Tässä vielä Minnin tyylinäyte viikonlopulta. Hän halusi näyttää minulle mikä on "liikunnan iloa"! Eipä muuten tarvita juoksumattoa paikallaan juoksemisessa. Niin iloista liikuntaa oli, että suosittelen ottamaan mallia. :D
Mukavaa Viikonjatkoa!
t. Seijasisko