Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Minun ihanin kerä on Kaneli-kerä. :)

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Pikku Toukka Paksulainen

Syysvauvalle tein  Toukkapussin eli villakapalon ja toukkamyssyn. 


 Hyvä toukkapussin ohje löytyy Simpsukan sivuilta TÄÄLTÄ

Simpsukka kertoo sivullaan  toukkapussista seuraavaa:

 " Toukkapussista on eniten hyötyä alle 3 kuukauden ikäiselle vauvalle. Rauhallinen vauva voi viihtyä toukkapussissa vanhempanakin. Paras lämmittelypaikka on äidin tai isän syli. Toukkapussi on hyvä vaihtoehto silloin, kun syliä ei ole tarjolla tai vauva on ulkona päiväunilla."
 

Toukkapussin neuloin Silvija silkkivillasta. Langan ostin Villa Lanka-kaupasta toukokuussa Hesassa käydessäni. Pyöröpuikkona käytin nro 3,5/60 cm .


 Helmaan virkkasin reikäkerroksen seuraavasti :
 *p, kjs ,p  * *-* toista. Pujottelin siihen sitten keltaisen silkkinauhan. Vauvan saa kätevästi "pussiin" alakautta ja kun vauva on pussissa niin pussin voi kiristää nauhoilla suppuun ja solmia rusetille. 


Myssy on NappiKikasta ostamaani  merinovillaa(en muista nimeä). 3,5 puolen koukkua käytin ja virkkasin myssyn kiinteillä silmoilla päälaelta alaspäin. Myssyn  koko on 40cm.  Myssyn silmät, suu ja sarvet tein jämälangoista. 
  

 Lahjaa täydensi vielä kirpparilta löytämäni  lasten kirjaklassiko  Eric Carlen : Pikku Toukka Paksulainen. Kirja kertoo herkällä ja hauskalla tavalla siitä  kuinka toukasta tuli ihana perhonen.

Edit. 16.9. 


Valmis pussi käytössä pariviikkoisella vauvalla ja kuulemma toimii.:)

Koti on tärkeä paikka ainakin minulle, sillä viihdyn paljon kotosalla . Olenkin laitellut uutta  kotiani oikein  ajatuksella ja pieni rivitalokotini onkin omasta mielestäni oikein  soma ja viihtyisä. :)
 

 Varustauduin tulevaan syksyyn ja talveen ja hommaamalla olohuoneen seinälle kaksi "puutarhaa". :)


Vasemman puoleinen on "Indian Garden"(Intialainen puutarha) ja oikeanpuoleinen on "Garden of Hope"(Toivon Puutarha). Amerikkalainen taiteilija ja sisustussuunnittelija Kim Parker on  maalannut alunperin nuo puutarhat. Kohtuuhintaiset julistetaulut kehystettynä ja kotiovelle kuljetettuna tilasin All Posters sivustolta. 


Mukavia loppukesän päiviä!

t. Seijasisko


17 kommenttia:

  1. Oi miten ihana toukkapussi, tuohan vastaa sitä entisaikojen kapaloa.
    Ihanat ovat taulusikin talvella kun on kylmää ja lunta niin nuo tuo lämmön ja mukavat kesäiset muistot, vaikkapa niistä heinäkuun helteistä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tuosta toukkapussu ohjeesta, yritän tehdä hieni idea.

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana tuokkapussi-lahja. Olisipa minullakin joku, jolle voisin tuommoisen tehdä.Kirja samanvärisestä toukasta on vielä piste ii:n päällä ♥

    VastaaPoista
  4. Tosi ihana toukkapussi ja kirja on kyllä hieno löytö :)

    VastaaPoista
  5. Jos kiinnostaa niin kirjan voi ostaa vaikkapa seuraavan linkin takaa.
    http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9513168735

    VastaaPoista
  6. Ihana setti vauvalle ja myssy on super hieno!

    VastaaPoista
  7. Ihana toukkamyssy ja kiva on tuo pussikin! =)

    VastaaPoista
  8. Tosi ihana setti vauvalahjaksi! Ajatuksella koottu, varmaan ilahduttaa vanhempia ja lämmittää vauvaa. :)

    VastaaPoista
  9. Niin ja noista tauluista pidän myös, niissä on niin iloisen rehevät kukat. :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos paljon kaikille mukavista kommenteista. :)

    VastaaPoista
  11. Tosi hauska tuokkasetti!
    Meinas multa vallan mennä ohi puutarhataulut, kun huomasin et sul on kissa! Seuraavasta postista luin et hoidossa. Mahdatko malttaa antaa sitä takaisin kotiin kun aika koittaa? Tassulta terveisiet ja kiitokset kehuista (tuolta sängyn alta se urisee).

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana pussi.
    Mikäs on vauvan tuolla köllötellessä :)

    VastaaPoista
  13. Ihana sinun toukkapussisi ja myssykin on hauska. Olenhan mä täällä jo käynyt katsomassa,mutta nyt vasta saan laitettua kommentin. Kauniit,aivan ihanat puutarhataulut.

    VastaaPoista
  14. Söpö pussukka :).
    Iloinen ja hyväntuulinen värityksineen.

    VastaaPoista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)