Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Minun ihanin kerä on Kaneli-kerä. :)

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulunviettoa

Mukavasti ovat joulupyhät sujuneet. Siskoni luona olin aattona kolmen aikoihin ja  sain kokea  lasten jouluiloa ja tapasin joulupukinkin.


Kolmevuotias Maunu epäili selvästi pukin aitoutta. Sylissä istuessaan hän kosketteli pukin partaa  siihen malliin, että olisi halunnut vetäista parrasta. Onneksi ei kuitenkaan uskaltanut. :D

Aatto-illan vietin poikani seurassa minun luona. Nautimme makoisan jouluaterian ja katselimme elokuvaa.



Kinuskikissan ohjetta vähän muunnellen  onnistuin  tekemään ihan mainion makuista joululimppua. Oli kyllä hyvää etenkin suolalohen kanssa. Tällä reseptillä leivotaan aivan varmasti ensi vuonnakin.


Poika sai minulta lahjaksi mm. neulomani myssyn Dropsin ohjeella . Lankana Dropsin Merino Big . 


Siskoni sai minulta nämä jo aiemmin täällä näytillä olleet piparipatalaput.

Olin myös virkannut  Dropsin tossuja lahjaksi ystäville samalla tutulla kivalla mallilla millä olen tehnyt tossuja pitkin vuotta.



Linnuille laitoin puuhun talipallon. Kaneli onkin viihtyny paljon ikkunalla tähystelemässä talitinttien syömäpuuhia.

Oikein hyvää loppuvuotta kaikille!

t. Seijasisko


8 kommenttia:

  1. Sitä samaa siullekkin.
    Uppeita nuo tossut ja patalaput. Samanlaisen pipon tein miehelleni, tuo on mukava malli ja nopia neuloa.
    Lunta tuli vihdoin meillekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, On kyllä ihan kun olemme saaneet nauttia valkeasta joulusta tänä vuonna.

      Poista
  2. Oi, sinä näit joulupukinkin. Kahdestaan mekin tytön kanssa on vietetty koko joulu, eikä pukista ole näkynyt vilaustakaan vaikka kuinka ollaan ikkunasta kurkittu =) Ihanan rauhallista on kyllä ollut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten iloa ja jännitystä oli mukava seurata, mutta kyllä minäkin nautin rauhallisesta aattoillasta. Täällä on nähty tonttujakin jo alkuviikosta .

      Poista
  3. Hyvää ja neulerikasta uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Meillä kävi myös joulupukki. Eikä ainakaan hiljainen ja rauhallinen joulu ollut :D Oikein mukavaa loppuvuotta ja vielä parempaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)