Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Minun ihanin kerä on Kaneli-kerä. :)

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Makoisa ja mukava Isänpäivä

Kokoonnuimme tänäkin vuonna Ravintola Cumulukseen isänpäivälounaalle lähisuvun kesken. Meillä oli mukavaa kuten aina ennenkin.

Isäni sai minulta tälläkertaa huovutetut tossut. Nämä ovat ensimmäiset huovuttamalla tekemäni tossut. Sen huomioon ottaen lopputulos on ihan hyvä ja mikä tärkeintä sopivatkin olivat.


Lankana on Lankamaailmasta ostamaani Hjertegarnin Lima lankaa. Ohjeen sain mukaani Lankamaailmasta.  Lankamaailman sivulta   Täältä   löytyy suurinpiirtein vastaava ohje.

 Lounaalla herkuttelin mm. etanoilla ja paistetulla lohella.  


  Jälkiruuaksi nautiskelin kahvin kera Bailies juustokakkua. Maiskis. 

Mukavaa ja makoisaa  isänpäivän jatkoa kaikille!

t. Seijasisko

Jk: edelliseen postauksen aiheeseen liittyen lähetin palautetta postin hinnoittelusta  ja sain vastauksen Postista. Sen voi käydä lukemassa edellisen postauksen kommenteista. Seija

11 kommenttia:

  1. Hienot tossut! Minulla on ollut jo pitkään suunnitelmissa huovutettujen tossujen teko, ja langatkin on ollut jo varmaan puoli vuotta ostettuna.

    VastaaPoista
  2. Nätiltä näyttävät tossut eikä ainakaan kuvassa huomaa niissä mitään ekakertalaisen merkkejä, vaikka itse hiukan siihen mallin kerroit. :) Onpa isäsi jaloilla mukavan lämmintä noissa.

    Tuohon edelliseen postaukseen liittyen täytyy minun sanoa, että eivät nuo sinun sukista perimäsi hinnat tosiaan ole kalliita varsinkin, jos sisältävät myös postimaksunkin. Minua sanotaan nopeaksi kutojaksi ja minullakin menee kai n. 4-5 tuntia yhden sukan kutomiseen 7veikasta. Pitääkin ottaa seuraavalla kerralla aika, kun teen sukat. Aina joskus joku kysyy niitten tekoon menevää aikaa, niin sittenpä sen tietäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään vielä, että tarkoitukseni ei ole moittia, että myisit liian halvalla sukkia. Sanoa vaan, ettet ainakaan ylihinnoittele niitä. Oletko muuten seurannut Puikkomaisterin blogia? Keväällä hän laskeskeli sukillekin hintaa, jos ne hinnoiteltaisiin niin kuin muutkin työt.

      Poista
    2. En pitänyt tuota moitteena, sillä niin se ikävä kyllä on että on tuota kalliimmalla en varmaan saisi yhtään sukkaparia myytyä. Nopeasti sulla sukka syntyy .. mulla menee varmaan puolet enemmän aikaa. Sinun vauhdilla sukkapari valmistuu n. 10 tunnissa. Jos aikuisen sukkaparin hinta on 35 euroa ja postikulut 2 euroa (kirjeenä 2.luokka) ja lankaan menis 5 euroa niin tuntipalkaksi tulis sinun vauhdilla 2,8 euroa tunti ...minun vauhdilla 20 tuntia /sukkapari 1,4 euroa tuntipalkkaa. :D ..ja kun tarkkoja ollaan niin verothan pitäs näistä vielä maksaa. Eipä ole ainakaan pelkoa että rikastuis tällä hommalla. :)

      Poista
    3. Tein yhdet koon 38 perussukat 7veikasta ja niiden kutomiseen meni aikaa yhteensä 5 t 18 minuuttia. Yllätys, että noin vähän. Toki ovat pientä kokoa mutta varsi on 29 cm jalkapohjasta mitattuna, siis tavanomaista korkeampi. Postasin ne juuri blogissani.

      Poista
  3. Olipa mitäänsanomaton vastaus postilta. Kaiken tuon tiedonhan löytää muutenkin postin sivuilta. Otin sinusta mallia ja kävin laittamassa vähän viestiä maxikirjeen puolesta minäkin. Toivottavasti moni muukin tekee sen, jos vaikka saataisiin maxikirje takaisin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika "ympäripyöreää" minustakin. Hyvä kun laitoit palautetta. Vastasinkin heille ..saa nyt sitten nähdä vastaavatko enää.

      Poista
  4. Ihanat raitatossut! Noissa ei varmaan varpaita palele.

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen yhdet huovutetut tossut tehnyt ja saaja tykkäsi kovasti. Harmi vain, että kuluivat tosi nopeasti pohjista puhki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva näitä oli tehdä ja vois tehdä enemmänkin. Miten lie sitten tuo kestävyys. Oliskohan eri langoilla eroa esim. Novitan huopanen on ainakin sellasta pehmeää "hahtuva"-lankaa.Lima oli ainakin enemmän lankamaisempaa ..voisi olettaa olevan kestävämpää. Oletuksia vain ..vastatkaa jos joku tietää .

      Poista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)