Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Minun ihanin kerä on Kaneli-kerä. :)

tiistai 1. joulukuuta 2015

Kyläreissulla Roissa, pikkujouluostoksia ja kissamaisia sukkia

Viikonlopulla olin Roissa pikkuserkun luona.

Kivaa oli. Ohjelmaan kuului mm. teatteria, kutomista mukavassa  naisporukassa ja joulumyyjäisissäkin käytiin. 


Ostinpa myyjäisistä itselleni pari pikkujoululahjaakin. 

Tämän ihanan hopeasormuksen hinta oli 30 euroa. Sormus on tehty hopealusikan varresta. (Kalevala:Tähkä-sarja). Tein vaihtokaupat. Lähetin muutamia hopealusikoita myyjälle, joista hän tekee lisää sormuksia.

Ostin myös taitelija  Raija Aulalta digitaalisesti piirretyn pienen taulun 20 eurolla. Piirroksessa on taitelijan singneeraus. 

Taulun nimi on "ikänaisia". Minusta se kuvaa hyvin elämän rajallisuutta. Taulun paikka löytyi olohuoneestani.



Nämä tilaussukat valmistuivat reissussa ja  postitin ne eilen Kirkkonummelle. Värit valikoituivat tilaajan kissan värien mukaisesti. Musta ja tummanruskea ovat aika kiva väriyhdistelmä.



Nämä kissamaiset naistensukat valmistuivat jo aiemmin. 
 
Käsitöissä keskityn nyt jouluun asti lahjojen tekoon ja saattaakin tulla vähän pidempi postauspaussi. Suunnitelmia on enemmän kuin kerkiän tehdä. 


Oikein mukavaa joulunodotusta kaikille!

t. Seijasisko ja Kanelikissa

12 kommenttia:

  1. Kivoja kissasukkia :) Sormus on todella kaunis; hyvä vaihtokauppa. Taulussa on sitä jotain.

    VastaaPoista
  2. Ihania kissasukkia! Tuo sormuskin on todella kaunis. Kelpaisi itsellenikin :)

    VastaaPoista
  3. Ajan rajallisuudesta tulee mieleen tänään kuulemani suru-uutinen: viime vuonna itsenäisyyspäivän juhlissa ollut ihana sotaveteraani Hynönen on nukkunut pois rauhallisesti 102-vuotiaana. Oli todella ilo kuunnella hänen haastatteluaan, viisas vanhus. Ostamasi sormus on kaunis samaten taulu. Kissasukat ovat aivan ihania.

    VastaaPoista
  4. Ompa upea sormus, ja hauskoja on sukatkin.
    Mukavaa adventtiaikaa sinulle ja Kanelille :)

    VastaaPoista
  5. Upealta näyttää tuo sormus. Ihastuttavia kissasukkia. Kivaa joulunodotusta myös sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ihanan suloisia kissasukkia ja tosi tyylikkään sormuksen olet hankkinut :).

    VastaaPoista
  7. Kaunis sormus, oikein tyylikäs malli. Hyvän näköisiä sukkia. Eipä tullut itselle mieleen, että niitä voisi tehdä tuolla lailla raidoittamalla. Nyt ei ehdi enää, kun pitäisi minunkin keskittyä omien joululahjojen tekoon.

    VastaaPoista
  8. Kävitkö Yrittäjänaisten joulumyyjäisissä Lyskalla. Pöytähopeat koruiksi tehnyt rouva myi tuotteitaan vieressäni. Mulla sorvattuja kynttilänjalkoja ja pussukoita Marimekon kankaista, huomasitko?
    Blogituttuja olisi joskus kiva treffata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu just siellä..muistan ne Marimekon pussukat siinä pöytähopeakorujen oikealla puolella. Olisin varmasti esitellyt itseni , jos olisin tiennyt kuka olet. Kävikö kauppa hyvin? Ainakin seillä oli enemmän väkeä kuin tademuseon myyjäisissä.

      Poista
    2. Juuri siinä oikealla. Kauppaa tehtiin jonkun verran, ei niin hyvin kun viime vuonna. Hyvä kuitenkin, että saa taas ostaa uusia kankaita, myyntituloilla😊
      Minäkin olisin esittäytynyt jos olisin sinut tunnistanut.
      Kivoja ostoksia olit tehnyt.
      Hyvää joulun odotusta!

      Poista
  9. Tärkeitä asioita kaikki nuo: sormus, taulu ja käsityöt. Yhteinen nimittäjä on luovuus ja käsityö :)
    Sormuksen alkuperää ei arvaisi, ellet oli kertonut. Sormus on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos..oli muuten tuo sormus tänään teatterissakin mutten huomannut sulla sitä esitellä. Se on hieno!

      Poista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)