Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Minun ihanin kerä on Kaneli-kerä. :)

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Käsityötuolit esittelysssä ja neuleystävien kohtaamisia

Ihana neuleystäväni Matleena Lankapirttiblogista muisteli jokin aika sitten Blogistanian vanhoja aikoja seuraavasti. "Kymmenisen  vuotta sitten bloggailu oli paljon suositumpaa ja liikkeellä oli kaikenlaisia meemejä ja haasteita. Niin paljon, että niihin ehti välillä kyllästyäkin. Milloin kerrottiin itsestä totuuksia tai jotain muuta. Kerran kaikki esittelivät mielipaikkansa, jossa tekevät käsityötään. "


Tässä minun neuletuolini vuonna 2008, jonka esittelin silloin Seijasiskon Neuleblogissa. Tuolissa olikin hyvä istua ja se suoritti käsityötuolin tehtävää ihan kiitettävästi seitsemän vuotta. 

Matleena haastoi blogissaan esittelemään nykyisen käsityöpaikan. Otin haasteen vastaan.


 Kuvassa minun nykyinen neuletuolini. Ostin tuolin käytettynä kolme vuotta ja puoli vuotta sitten muutamalla kympillä. Tein mielestäni hyvät kaupat, sillä  tämä Iskun klassikko Ritztuoli  on kestävä ja  erittäin hyvä istua. Siinä tulee luonnostaan hyvä asento neuloessa. Tuoli on myös Kanelille mieleinen, sillä tuolin selkänojalta käsin hän näkee joka suuntaan kodissamme. Usein Kaneli istuskelee siinä myös pitämässä minulle  seuraa kun kokkailen keittiössä. :)

Heitän nyt haasteen eteenpäin bloggaaville blogini lukijoilleKerro minulle, jos otat haasteen vastaan, että tiedän tulla kurkkimaan, millainen sinun suosikkipaikkasi on.


 Paitsi Matleenasta ja niin myös Simppelit Silmukat blogin Marjutista  on tullut ystäväni blogin kautta. Marjutin kanssa olemme vuosien mittaan tavattu useasti Tampereen messuilla.  Viime keväänä olin Marjutin vieraana Lahdessa  ja viime torstaina sain hänet vastavierailulle tänne Ouluun. 

Meillä oli taas oikein mukavaa. Juttua riitti ja käsityöt edistyivät. Hän lähti kotimatkalle tänään puoliltapäivin.

Tässä ollaan kuvassa olemme Toripoliisin seurassa Oulun torilla perjantaina. Kävimme myös Oulun Madetojasalilla katsomassa hienon Tapio Rautavaara musikaalin. 

Viikonlopun kokokohta oli kumminkin vierailla Kempeleessä Matleenan luona.
                            
     vas.  minä, Marjut ja Matleena  
Yksi bloggailun  parhaista puolista onkin kaikki ne  ihanat käsitöitä rakastavat ihmiset, joihin on ollut ilo tutustua. Yhteinen hyvä harrastus yhdistää ja toki meitä aikuisia naisia yhdistävät monet muutkin asiat. 

Mukavaa päivää ja käsityöiloa! 

t. Seijasisko


 Edit kello 16.15.

unohtui esitellä kivat tuliaiset jotka Marjutilta sain
Kauniit patalaput, jotka sopii ihan täydellisesti keittiööni
ja kätevä  neulojan apuväline eli langanleikkuri. 
Testattu on ja hyvin toimii. :) 

6 kommenttia:

  1. Olipa kiva postaus! Sai muistella menneitäkin nykyhetken lisäksi. :) Oli kyllä iloa saada teidät vieraiksi, olen eilisen ja tämän päivää elänyt niitä hetkiä uudestaan, kun melkein yksin olen nämä päivät viettänyt Selbudeathia tehden.

    VastaaPoista
  2. Kiva oli tulla käymään ja tutustua Ouluun ajan kanssa. Kempeleessä käynti oli todellakin kohokohta ja toinen oli Kanelin hyväksyntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin liikuttava hetki kun se luottamus lopult löytyi.. puskemisesta ei meinannut tulla loppua. Ihana kun Kaneli sai yhden ystävän lisää.

      Poista
  3. Mukavaa nähdä tuttuja kuvissa! Mulla on sama tunne, et blogin kautta olen saanut uusia ystäviä. Moni tuntuu läheiseltä vaikka ei olla koskaan nähtykään! Sut ja Marjutin näin kerran Tampereella ja Marjut on käynyt täällä Salossakin pari kertaa. Matleenakin tuntuu tutulta monen vuoden blogistelun ja sytomyssyilyn vuoksi.
    Ihana Kaneli <3 ja näyttää heijastinlankakin päätyneen perille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta että blogitutut tuntuvat läheiseltä vaikka ei ole tavannutkaan. Heijastinlangasta on myssy isälle tehtynä. Siis tosi kiva lanka ja tilasin sitä lisääkin.. tosin toisesta paikasta kun sulle oli violetti loppu.

      Poista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)