Kuusi vuotta sitten äitienpäivänä sain lapsilta lahjaksi mukavan käsityökirjan.
Nyt oli hiiren vuoro.
Hiirelle neulottiin kaavojen mukaiset kappaleet ja kursittiin kokoon. Yllättävän paljon oli työtä tässä hiiressä ja vastustikin välillä. Korvista tuli aivan liian suuret(kuvassa) ja jouduin neulomaan ne uudestaan.
Hiirelle neulottiin kaavojen mukaiset kappaleet ja kursittiin kokoon. Yllättävän paljon oli työtä tässä hiiressä ja vastustikin välillä. Korvista tuli aivan liian suuret(kuvassa) ja jouduin neulomaan ne uudestaan.
Lankana hiiressä on Seitsemän Veljestä ym. vastaavia lankoja. Puikkoina minulla oli 3.5. Jälkeenpäin mietin, että olisiko leluun sopivampaa ja jämäkämpää neuletta syntynyt, jos olisin valinnut puikkokooksi 3.
Hiirestä ei ihan niin hieno tullut kuin kirjan kuvissa, mutta ihan symppis kaveri kumminkin, jonka ihan hyvillä mielin voin laittaa Turvaleluja Oulun Ensi- ja Turvakodille keräykseen.
Hiirestä ei ihan niin hieno tullut kuin kirjan kuvissa, mutta ihan symppis kaveri kumminkin, jonka ihan hyvillä mielin voin laittaa Turvaleluja Oulun Ensi- ja Turvakodille keräykseen.
Seuraavassa eilen postista hakemani lelut:
Outi Omppumato oli tehnyt turvalonkeroita ja lisäksi parin kivaa pikku nallea. Kiitos Outille. Tosi mukavia ovat.
Sinikka Vantaalta oli taas tehnyt Ensikodin vauvoille paljon ihania aurinkoisia hymynaamaleluja. :) .. ja
Tällähetkellä lelujen saldo on 84 kappaletta . Meneekö 100 lelua rikki. Sitä saamme jännittää vielä. :)
Minun luokse Oulun Pyykösjärvelle voi leluja tuoda vielä pe 11.5. ja Oulun Lankamaailmaankin lelut ehtii viedä vielä tiistaina 8.5. ennen klo 14.
Keväisissä tunnelmissa ollaan jo täällä Oulussakin
Kuvahaaste maiseman kuvasin eilen. Muutosta on viikon takaiseen kuvaan kts. edellinen postaus.
Naapurin pihallallakin kukkivat jo krookukset. :)
Kaunista ja aurinkoista kevään jatkoa!
t. Seijasisko
Tosi kiva tuo hiiri. Älä yhtään vähättele itseäsi. Mahdoton määrä on jo kasassa turvaleluja. Upeaa!
VastaaPoistaAurinkoista keväistä viikkoa sinulle!
Kiitos Susannna,:) On niitä paljon. Tekijöitä niin ehkä paljon mutta ne jotka ovat tehneet ovat tehneet kerralla monta. :)
PoistaOnpas kiva hiiri! <3 Minullakin muuten taitaa olla tuo kirja, mutta lienenkö tehnyt siitä mitään. Pitääpä kaivella se esiin ja hyödyntää.
VastaaPoistaVeikkaan, että 100:n lelun raja menee rikki keveästi. :)
. Kiitos. Mullakin käy usein kirjojen kanssa ettei tuu niistä juuri mitään tehtyä.. Ohjeet löytyvät varmaaan 90% netistä. .. tää kirja aon ollut mukava poikkeus. :) Niin ja sama villi veikkaus täälläkin. ;)
PoistaTosi söpö tuo hiiriherra!
VastaaPoistaKiitos Ingi. :)
PoistaKiitos, kun olet järjestämässä ja välittämässä tätä tärkeää keräystä!
PoistaSamoin sanon minä,aivan mahottoman sulonen hiiri:)
VastaaPoistaOlette te neulojat olleet ahkeria:),kiitos.
ja Pyykösjärvi alkaa päästä jäistään,on kevät"
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Kiitos ..kevät on niin ihanaa aikaa ja koko kesä vielä edessäpäinkin. :)
PoistaHyvän näköinenhän hiirestä tuli. Itsekin sen tehneenä oon samaa mieltä, että oli hiukan näpertämistä. Nuo aurinkolelut on kyllä hauskoja ja ihanan pirteitä. Eiköhän se sadan lelun raja mene helposi rikki ;)
VastaaPoistaJuu siltä se nyt näyttää että pitää iso matkalaukku olla huomennakin matkassa Lankamaailmaan mennessä. :)
PoistaSöpö tuli hiirestä, mutta on noissa leluissa paljon väkertämistä.
VastaaPoistaPaljon on taas kertynyt turvaleluja, ihania varsinkin nuo hymynaamat :)
Kiitos minustakin tuo hymynaama on tosi hyvä keksintö vauvanleluksi. Teen kyllä itsekin heti jos lähipiiriin syntyy vauvoja. :)
PoistaKiitettävästi ovat ihmiset osallistuneet keräykseen.
VastaaPoistaMainio hiirulainen hyllyn reunalla, hellyttävä. Taidat olla vain turhan
kriittinen.
Kiitos Sinikka. <3 Olen tosi iloinen tästä kaikesta.
PoistaVoi miten söpönen hiirulainen♥ Niin kivoja kaikki nuo keräykseen tulleet neulomukset, taitava saa olla kun noin upeita luo♥ Leppoisaa viikon jatkoa♥
VastaaPoistaKiitos taas Päde. :)
PoistaIhania leluja.
VastaaPoistaIhastuttava hiiri! Kiva,kun on tullut niin paljon leluja:) Kyllä nyt on kevät kauneimmillaan. Kohta on kesä!
VastaaPoista