Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Minun ihanin kerä on Kaneli-kerä. :)

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pupuja ja tipuja

Olinkin tosi nopea toimissani, sillä blogiarvontani voittajat ovat saaneet  jo palkintonsa.

Toki sitä edesauttoi se, että Knea valitsi langat valmiiden sukkien sijaan ja halusin muutenkin, että voittajat saavat palkintonsa jo pääsiäiseksi.


 Tässä Knean palkinto, josta hän kertoi blogissaan  jo eilen. Langat ostin tiistaina hänen väritoiveidensa mukaan Oulun Lankamaailmasta. Lankamaailmasta kävelin R-kioskin kautta Oulun pääpostiin.:)

Extra palkinnon voitti vielä JaanaJ . Hänelle  lähetin tipun, pupun ja  pussillisen samoja  suklaamunia kuin Kneallekin.

 Minulla on ollutkin jonkun aikaa  käynnissä pupu ja -tiputehdas. :)

Eri kokoisia ja näköisiä tipuja ja pupuja olen virkkailut yhteensä kahdeksan kappaletta.  Kuvien kana, tipu ja puput  ovat kaikki  jo muualla pääsiäisenvietossa.:)

Pupun ohje täällä ja ison kanan ohje täällä. Tiput tein pupun "muotilla" Alkuperäisillä  ohjeilla tulee aika isoja pupuja ja kanoja. Kokoa olen saädellyt  erikokoisilla koukuilla, erivahvuisilla langoilla  ja silmukka- ja kerrosmäärillä. 

 Viime perjantaina  kylvin ohransiemenet. Siitä kasvoikin komea pääsiäisruoho, jossa kelpaa tänään valmistuneiden pupun ja tipun oleskella. :)


Iloista pääsiäistä kaikille!

t. Seijasisko

11 kommenttia:

  1. Ihanuuksia.
    Ihanaa Pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  2. Tuo pupu saa kyllä hymyn huulille, on se niin iloisen hyväntuulisen näköinen :)
    Leppoisaa pääsiäisen aikaa !

    VastaaPoista
  3. Valloittavia pupuja ja tipuja. Rauhaisaa Pääsiäisenaikaa myös Sinulle.

    VastaaPoista
  4. Aivan mainioita ja hyväntuulisia virkkuuksia :) Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  5. Kylläpäs veikeät otukset pistivät hymyn huulille! Oikein mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  6. Suloisia pääsiäiskoristeita ♥

    Mukavaa ja aurinkoista pääsiäistä ja terkut mökiltä :)

    VastaaPoista
  7. Mukavaa Pääsiäisenaikaa sinullekin.

    VastaaPoista
  8. Mukavaa pääsiäisen aikaa Sinulle!

    VastaaPoista
  9. On ilmeikkäitä pupuja. Ahkera olet ollut taas. Hyvää pääsiäismaanantaita. Aurinko paistaa täällä, niin toivon myös sinne. Kerttu

    VastaaPoista
  10. Söpö pääsiäiskori.
    Hyvää pääsiäissunnuntaita!

    VastaaPoista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)