Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Minun ihanin kerä on Kaneli-kerä. :)

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Syksyn ja talven myssysatoa


  Olen kyllä iloinen tästä "Punaisesta Langastani" :) Tosi kivaa on myös se, että entisen blogini ystävät ovat tännekin löytäneet.

 Blogitauko oli minulle tarpeellinen. Nyt bloggailu tuntuu taas mukavalta ja  mielekkäältä ja eikä ole niin aikaa vievääkään kun ei kaikesta kerro. :)

Käsitöitä syntyi tasaiseen tahtiin toki myös  blogittomana aikana. 

Seuraavassa haluan esitellä teille reilun puolen vuoden aikana valmistuneita myssyjä. Sukkasatoa olikin näytillä  jo aiemmin täällä.


Nämä kolme myssyä tein meidän miesväelle.  Miestenmyssyissä on lankana on merinovillaa. (Schachenmayr Big Merino ja  tummansininen  on Teeteen Sara)  Tein myös samalla mallilla myssyt siskontyttärelle ja puuvillaisen itsellekin. Ohje "Katin pipo" löytyy vanhasta blogistani täältä.


Marraskuulla tytär näytti minulle kuvan kaverinsa muhkeasta myssystä, jollaista hän toivoi itselleen. Kuvan perusteella neuloin punaisen  jättimyssyn. Minulla on tallessa suurpiirteinen ohje tästä myssystä . Jos joku nyt haluaa, niin voin sen  kirjoitella tännekin. Lankana on Dropsin  Big Fabel ja vitosen pyöröpuikot. Tytär tykkäsi ja myssy olikin koko talven hänellä käytössä.


Tämän myssyn neuloin itselleni talvimyssyksi ja paljon olen tätä pitänyt.  Mies totesi, että" ihan kuin sinulla olisi letit päässä"  Tämähän olisi vallan mainio malli varmaan sytomyssynäkin. Tosin tämmöistä ei ihan yhdessä illassa neulo.  Lankana on  ihana Sublimen BabyCashmere MerinoSilk . Ohje  myssyyn löytyi Dropsin sivuilta täältä .

  
Mallin tähän  kivaan myssyyn löysin Armin blogista täältä.
Lankana Novita Luxus Cotton ja kolmosen pyöröpuikot ja sukkapuikot. 



Vävykokelaamme yllätti minut jouluna iloisesti lahjomalla minua kirjavalla Schachenmayrin Catanialangalla, jota sitten yhdistelin Dropsin Muskatin kanssa. Tuloksena pitkänmallinen pirtsakka perusmyssy sytomyssykeräykseen.  Ohje on täällä.


Näiden myssyjen ihana myssymalli on Tiiq:n "Xeranthemum" . Lankana näissä on  Dropsin Extra Fine merinovilla. Punainen myssy meni sytomyssykeräykseen ja ja valkoinen äidilleni joululahjaksi. Ohje löytyy täältä.


 Wurm-myssystä innostuin kovasti. Tein tosin ohjetta paksummilla langoilla  ja  "makkaroita" tuli siitä syystä vähemmän. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.  Nämäkin myssyt lahjoitin OYS:n  sytomyssykeräykseen. Lankana Dropsin Paris.



Dropsin Paris-langasta syntyi kuvan sytomyssy Marilynmyssyn ohjeella, joka löytyy täältä .


Tässä vielä muutama valmistunut sytomyssy. Sydänkaavion  punaiseen myssyyn nappasin täältä.

 

Rauhaisaa pääsiäismaanantaita kaikille!

t. Seijasisko

8 kommenttia:

  1. Oletkin neulonut tosi paljon myssyjä ja kaikki tarpeeseen.

    VastaaPoista
  2. Niin paljon ihania myssyjä ja kivoja malleja :)

    VastaaPoista
  3. Melkoinen määrä kivoja myssyjä! Minä olen muuten tehnyt sytomyssyiksi melkein samanlaisia palmikkomyssyjä kuin tuo sinun oma myssysi. :)

    VastaaPoista
  4. Hyvän näköisiä pipoja ja tosi mukava, että olet laittanut linkit ohjeisiin, kiitos ♥

    VastaaPoista
  5. Ihana myssykokoelma! Mieltä piristävän kauniita myssyjä, kertakaikkiaan. Minustakin on mukavaa, että on linkit ohjeisiin.

    Seija A.

    VastaaPoista
  6. Olisin kiinnostunut tuon muhkean punaisen myssyn ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä jonkinmoinen ohje.: . HUOM: Puikot olivat vitosen pyöröt eikä seiskat kuin tuossa kuvatekstissä alunperin väitin. Alussa oli silmukoita 88 ja resoria tein 4-5 cm = 1 oikein takareunasta ja 1 nurin. Sitten lisäsin tasavälein 12 silmukkaa ja aloitin tekemään samalla 3 oikien 2 nurin neulosta muutaman kerroksen n. 3 cm. Sitten lisäsin yhden nurjan joka mallikertaan = yhteensä 120 silmukkaa ja neuloin 3o 3n neulosta n. 3 cm. Seuraavaksi lisäsin yhden oikean joka mallikertaan= yhteensä 140 silmukkaa..neuloin 4o. 3n. neulosta kunnes työn korkeus 21 cm. Kavensin suurinpiirtein seuraavasti:
      4 oikein, 2 nurin yht ja 1 nurin x 20 = 120 silmukkaa , 4 väilkerrosta, 4 oikein ja 2 nurin yht. X10 = 100 silmukkaa, 2 välikerrosta 3 oikein. 2 oikien yht. x 20 = 80.
      Vaihda viitosen sukkapuikot ja kavenna tasavalein kahdeksan kertaa joka kerros kunnes puikoilla jäljellä 8 silmukkaa ..vedä lanka silmukoiden läpi. Päättele.

      Poista
  7. Ihania myssyjä ja mahtavaa, että on tosiaan linkit ohjeisiin!

    VastaaPoista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)