Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Minun ihanin kerä on Kaneli-kerä. :)

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kesäinen neuletapaaminen ja käsitöitä

Edellisessä postauksessa kerroin, että olen "herättelemässä henkiin" Ounen neuletapaamisia, jotka lopahtivat vetäjän puutteeseen pari vuotta sitten. Päätikin alkaa itse ryhmän vetäjäksi ja mainostin tapaamista mm. Facebookin  käsityöryhmissä. 


Viime torstain tapaamisessa ja meitä olikin koolla peräti seitsemän naista.Tuo vihreä pötkylä on muuten minun toukkapussitekeleeni.:)

 Seuraava tapaaminen sovittiin lauantaille 9. elokuuta kello 15. eteenpäin samassa paikassa eli kahvila Kiikussa Oulun Ainolan puistossa. Neulomme hyvällä ilmalla kahvilan etuterassilla ja kolealla tai sateisella säällä kahvilan sisätiloissa.  Lisää tietoa Ounen blogissa täällä


  Vuosipeiton heinäkuu  sai hehkuvat värinsä Ainolan puiston ruusutarhasta. Viime vuosina olenkin joka kesä käynyt nuo ruusupenkit katsastamassa. Vuosipeitosta  enemmän juttua täällä.



Yhden sytomyssynkin olen virkannut. Selkeä ohje, tosin vain englanniksi, löytyy "Granny Hat "nimellä täältä

Sytomyssyjähän vastaanotetaan edelleen monilla paikkakunnilla Suomessa. Oulussa on pysyvä keräys ja Oulun Lankamaailmaan voi viedä valmiit myssyt, josta ne 
tomitetaan OYS:n syöpäpoliklinikalle. Sytomyssyilystä kiinnostuneille lisää tietoa Lankapirtti blogista täältä.



Lankana hatussa on Katian Bombay ja kolmosen koukku. Lieriosan tein kaksinkertaisella langalla ja siten siitä tuli jämäkämpi. 

Ihana kesä on hellinyt ja lellinyt meitä.


 Toivotan mukavaa mansikalle maistuvaa kesänjatkoa kaikille.:)

 Seijasisko




8 kommenttia:

  1. Mukavaa että tapaamisenne onnistui.
    peittosi heinäkuun pala on todella kuin nuo ruusut.
    Komia on tuo hattukin, hyvä idea tehdä lieri kaksinkertasesta langasta.

    VastaaPoista
  2. Kivaa, että neuletapaaminen innosti noin monia het alkuunsa. :)
    Nuo Ainolan puiston ruusut ovatkin tosi kauniita, niiden ympätöimänä' olen minäkin joskus kuljeskellut. Saitkin niistä pirteän lapun peittoosi. :)

    VastaaPoista
  3. Kivalta näyttää tapaaminen, olen vain niin "huono" lähtemään tuollaisiin :)
    Hienot värit heinäkuussa :)

    VastaaPoista
  4. Kauniita käsitöitä - on mukavaa saada nähdä Vuosi peitto sitten joskus valmiina! Palat ainakin näyttävät upeilta.

    VastaaPoista
  5. Kiva, että tapaaminen onnistui. Nätti myssy :)

    VastaaPoista
  6. Hienoa, jos oma värisilmä osaa poimia käsityöhön värit suoraan luonnosta.
    Teillä päin noi sytot vaan tekee kauppansa. Meillä päin ne ei kuulemma oikein tee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä OYS:sta on saatu jatkuvasti kiitosta ja palautetta siitä, että myssyjä menee ja että sytomyssily on tosi hyvä asia!

      Poista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)