Viikossa on valmistunut kolme sytohattua
Mitään sen kummenpaa mallia ei ole.. kunhan vain olen virkannut menemään. Päälaelta aloitin ja ennen lieriä virkkasin reikäkerroksen silkkinauhaa varten. Silkkinauhat ostin Nappi-Kikasta. Nauha on kiva yksityiskohta ja sillä voi säätää kokoa. Nämä sopivatkin monen kokoiseen päähän. Monen syöpäpotilaan toiveena on saada peittävä päähine ja sitäkin nämä ovat.

Sinisen hatun tein Sandnesin Mandarin Classic puuvillalangasta, jota ostin jokin aika sitten Oulun Villiinasta. Lankaa ei valmisteta enää.

Mustaan ja valkoiseen hattuun ostin Lankamaailmasta Matilda-nimistä puuvillalankaa. 3,5 koukulla ja kiinteillä silmukoilla virkkasin päälaen ja "vartalon" Lieriosan tein 3. koukulla. Päättelin langat oikealle puolella ja tein nurjasta puolesta oikean. Minusta ovat nätinpiä niinpäin.
Langanmenekki jokaisessa hatussa on n. 90 grammaa.
Hatut menevät siis OYS:n sytomyssykeräykseen, josta lisätietoa Lankapirtti blogissa täällä .
Oys:n syöpäpolilta oli tullut toive myös villasukista, sillä syöpäpotilailla on usein hoidoista johtuen jalat palelevat. Aion laittaakin seuraavaksi villasukat puikoille

Olipas muuten minun luona säpinää, kun lapsuudenystävä Rölli-koiransa kanssa oli
yökylässä pe-la. Rölli on pieni ja suloinen
villakoira, joka oli utelias Kanelin suhteen ja olisi vain halunnut
kaveerata. Mutta Kanelista Rölli oli tosi pelottava ja eka kertaa
kuulin Kanelin sähisevän!
Ei
auttanut muu, kuin laittaa Kaneli ressukkalle makkariin kissanhiekat ja ruuat ja ovi kiinni. Lauantai-iltana oli ihan
onnessaan kun "hirmuinen" Rölli ei jäänytkään tänne asumaan.:)
Harmi ettei tullut otettua yhtään kuvaa Röllistä, mutta tässäpä kuva onnellisesta Kanelista. :)
Hyvää Helmikuuta!
t. Seijasisko
Kauniita sytohattuja! Kaneli on todella onnessaan, kun saa jälleen olla omassa rauhassaan.
VastaaPoistaVau mitä hattuja !
VastaaPoistaUpeita naisellisia hattuja.
VastaaPoistaVoi Kanelia kun joutui evakkoon
Kauniita, näistä inspiroidun!
VastaaPoistaJa muutenkin, sinulla on niiiiiiin mukavia töitä :)
Riitta
Hienoja hattuja! :)
VastaaPoistaIhania hattuja! Kauniit nuo silkkinauhat!
VastaaPoistaHyvää ystävänpäivää!
VastaaPoista