Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Minun ihanin kerä on Kaneli-kerä. :)

torstai 21. tammikuuta 2016

Kuplarukkaset pakkaskelehin

Tuossa jokin aika sitten tein 
"kulpat"  ja ihan vain ittelle. Tarpeeseen ne tulivatkin, sillä kovista pakkasista huolimatta olen tehnyt kävelylenkkejä lähes päivittäin.


Lapasista tuli reilun kokoiset, sillä tein ne 4,5 sukkapuikoilla Novitan Isoveljestä. Nimesinkin ne kuplarukkasiksi. Rukkaseni ovat olleet näillä pakkasilla  toimivat, sillä niiden alle mahtuu hyvin toiset lapaset. Kuplalapasten ohje löytyy täältä. 


http://punalanka.blogspot.fi/2016/01/lankapaasto-2016.html

Tähän mennessä on Lankapaastoon ilmoittautunut mukaan 12 Henkilöä.  

" Mustakissa" , joka oli mukana viime vuonnakin totesi  minusta tosi osuvasti lankapaastosta näin:
 "Oli sen verran inspiroivaa viime vuonna. Mikään ei ole hauskempaa, kuin sovitella yhteen lankakirstun lankoja - ja niitä riittää. :D"

Kaikki lankahamsterit rohkeasti siis mukaan vaan.  Lankapaaston säännöt ja ilmoittautumisohjeet löytyvät edellisestä postauksestani ja täältä .

 Allaolevassa kuvassa näkyy minun ylpeyden aihe eli vuonna 2011 ompelemani "Talviuninen" ryijy ulkoilemassa tänään -28C pakkasessa.


Hyvää  ja lauhempaa talven jatkoa!


 Seijasisko 


8 kommenttia:

  1. Nyt onkin tarvittu rukkasia ja muita villaisia lämmikkeitä. Taitavat kuplaneule ollakin erityisen lämmintä, kun jää mukavasti ilmaa väliin.
    Minä jatkan omalla lankalaihiksellani, sillä en halua sitoutua ostamattomuuteen. Mutta siis hengessä mukana taas tässä sinun kampanjassa. :)

    VastaaPoista
  2. Upeat rukkaset, noilla tarkenee.
    Nyt onkin ollu hyvät kelit tekstiilien ulkoiluttamiseen,lumi ja pakkanen kirkastaa ja raikastaa niitä mukavasti

    VastaaPoista
  3. Kivat rukkaset! Täällä meillä ovat suurinpiirtein samat pakkaslukemat.

    VastaaPoista
  4. Muistan kun teit tuon upean ryijyn, upea on ja ulkona raikastuu ihanasti.kauniit lapasen ♥

    VastaaPoista
  5. Kyllä on ollut lapasilla käyttöä! Kauniit kuplat, kiva tuo mustavalkoinen väritys. Olen tehnyt muutamat kuplat itse värjäämistäni langoista, värit menevät aina yksiin. Tuo on kiva malli neuloa, mutta tykkään enemmän kirjoneulelapasista käsissä, kun niissä on pari lankaa päällekkäin ja ovat mielestäni lämpimämmät.

    Todella kaunis ryijy.

    VastaaPoista
  6. Nätit kuplat. Itse en ole ikinä tehnyt kuplia, vaan semmosia vähän vastaavia puffattuja lapasia, jotka ovat naapuripitäjän perinnemalli, pitäis varmaan tehdä joskus tommoset kuplatkin.

    VastaaPoista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)