Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Minun ihanin kerä on Kaneli-kerä. :)

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Lankapaasto 2016

HUOM: Minulle on tullut kysymyksiä säännöistä 17.1 jälkeen ja olenkin editoinut jonkin verran tekstiä sääntöjen osalta. Ne muutokset näkyvät tekstissä punaisella.Viimeisin lisäys 29.3.
 
.
Monet varmaan muistavatkin, että viime keväänä blogissani paastoiltiin. Suosiota oli sen verran,  että päätin, että paastoillaan taas.


Jos siis omistat liikaa lankoja ja haluat päästä edes osasta eroon, niin voit ilmoittautautua mukaan ja samalla lupautua olemaan ostamatta lankaa kolmeen kuukauteen.

 Haastankin siis kaikki "lankahamsterit" kolmeksi kuukaudeksi lankapaastolle. 


Säännöt :
Lankapaasto  alkaa   1.2.2016 ja päättyy 31.4.2016

Tuona aikana ei saa ostaa itselle*  yhtään kerää lankaa.
Poikkeuksena  kuitenkin  tilanne, jossa saa koko lankavarastonsa tuhottua ennen huhtikuun viimeistä päivää.  

 Lahjaksi saadut langat on lupa vastaanottaa  ja niistä tehdyt käsityöt saa laskea paastosaldoon. Lahjaksi saa myös ostaa lankoja.


17.2. Sääntöihin tuli nyt vielä sellainen lisä, että jos virkkaat tai neulot "käsillä" niin kisaa varten käsilläneulottujen töiden langan menekiksi  lasketaan  vain 1/4 osa . Muuten langanmenekkin on tietysti se mitä se oikeasti on. Tämä äntö siksi, koska lankaa kuluu niin paljon enemmän kuin puikoilla neuloessa tai koukulla virkatessa.
Imoittautumiset 31.1.2016 mennessä sähköpostiini:  '

seijasiskon@gmail.com 
  
Kertokaa samalla etunimenne tai nimimerkkinne ja mahdollinen blogiosoite. 

Lähetän kaikille vastausviestin, niin tiedätte , että olen saanilmoittautumisesi.  Toki voitte kommenteissakin kertoa, että olette mukana leikissä, mutta varsinainen ilmoittautuminen siis sähköpostitse. Julkaisen osallistujien nimimerkit  1. helmikuuta ja samalla sitten julistan paastonajan alkaneeksi. :)

Haasteeseen osallistumiseen ei  tarvitse olla blogia vaan vain liikaa lankaa, josta haluaa päästä eroon. 

Lankapaastokisaa varten valmiit tai keskeneräiset* paastokäsityöt  punnitaan 31.4. ja  lasketaan grammat yhteen. Määrät jokainen voi ilmoittaa minulle sähköpostiin 5.5. mennessä.  Voittaja on se joka on grammamääräisesti tehnyt eniten käsitöitä paaston aikana ja ei ole ostanut yhtään kerää lankaa. 

*Lisään vielä, että jos sinulla on kesken paaston alkaessa joku käsityö , voit laskea langankulutukseen sen  minkä neulot 1.2 -31.4 . 

Tänä vuonna palkinnotkaan eivät kartuta lankavarastoa.



Voittaja saa  palkinnoksi kuvan kirjan ja 2,5 numeroisen hyvän virkkuukoukun.


Toivon osallistujilta rehellisyyttä eli iImoittakaa heti, jos lankaa tullut ostettua lankaa omiin tarkoituksiin*, sillä  silloin putoaa  tästä kisasta  pois. Armoa ei tälläkertaa anneta ja mitkään selitykset eivät auta.  

Lisäksi kaikkien 31.1.2016 mennessä lankapaastoon ilmoittaneiden kesken ( siis niidenkin, jotka syystä tai toisesta ostavat lankaa paaston aikana) 
suoritan arvonnan, jonka palkintona on ..



..kuvan käsityökirja ja puikkomitta.

Mukana paastolla voi olla vaikka ei haluakkaan osallistua kisaan tai arvontaan.

  Jos haluaa, niin minun spostiini voi lähettää kuvia valmiista jämälankatöistä. Voin julkaista niitä  blogissani.

Itse olen myös mukana. Saattaa tosin olla että joudun paastonkin aikana ostamaan lankaa, jos saan lisää sukkatilauksia. Minähan en kyllä muutenkaan voi osallistua näihin arvontoihin. 


http://punalanka.blogspot.fi/2015/03/jamalankaideoita.html

Olen kerännyt myös  jämälankavinkkejä blogiini. Hyviä jämälankavinkkejä otan vastaan ja   lisäilen niitä jämälankavinkkisivulle, jonne pääsee klikkamalla kuva kissaa. Linkkaus löytyy myös sivupalkista.



Tällä napilla saa tähän postaukseen linkitettynä  eri nettisivuilla vapaasti mainostaa tätä tempausta.

Mukavia hetkiä käsitöiden parissa!

t. Seijasisko

 

33 kommenttia:

  1. Kiva, tätä minä olen jo odottanutkin.

    VastaaPoista
  2. Hei lasketaanko paastokäsityöksi vain paaston aikana aloitetut työt vai miten? On pari villapaitaprojektia meneillään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit laskea paljonko villapaitohin menee lankaa 1.2 - 31.4. välisenä aikana.Villapaidanhan voi vaikka punnita 1.2 ja kirjata paino muistiin ja sitten kun tulee valmista niin vähennät vain painosta sen ennen 1.2. neulotun. Villapaita tai periaatteessa mikä työ tahansa.. saa jäädä keskenkin mutta langankulutus lasketaan vain siis kolmen paastokuukauden ajalta.

      Poista
  3. Yritän kyllä olla paastossa kesään asti, mutta minulla on niin paljon lankoja ulkokomerossakin "pakastuksessa", etten laiskana viitsi lähteä niitä nyt punnitsemaan. Nyt on ollut niin hyvät ilmat pakastaa langoista kaikki mahdolliset tuholaiset pois, en vaan tarkene itse lähteä penkomaan niitä =) Hengessä olen mukana, vaikken muuten ilmottaudukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, pitäsköhän minukin viedä nuo lankalaatikot vaikka päiväksi ulos. Ryijyille vois tehdä saman homman.

      Poista
  4. Hei,lankapaasto on hieno idea ja osallistun tänäkin vuonna paastoon.Kulutan jo kotiutuneita lankoja,mutta tiedän ostavani paaston aikanakin,tilautöihin.Joten kilpailemaan en varsinaisesti lähde,tälläkertaa.Tämä on mukava tapa kuluttaa lankaa ja sit on vielä tuo sytosmyssy projekti,lankaa kuluu....onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että haluat olla taas mukana. :) Huomastihan että tänä vuonna ilmoittauatumset spostilla.

      Poista
    2. Sytomyssyt ovatkin oiva ja hieno kohde.. minäkin teen niitä kunhan saan vain ensin vain muutamat tilaussukat tehtyä.

      Poista
  5. Kuulostaa mukavalta tempaukselta. Laitan sinulle postia tulemaan. Langanostolakossa olen nyt kolmatta vuotta peräkkäin. Vain muutaman kerran olen sortunut huutiksessa, kun joku on halunnut lähes ilmaiseksi päästä koko lankavarastostaan eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva ,kun haluat taas mukaan. Blogisikin löytyy nyt suosikestani.:)

      Poista
    2. Tarkennuksena vielä kysyisin, saako paastoaikana ostaa lankaa jollekin toiselle ihmiselle? Osallistun kevään kierrokselle salainen neuleystävä- leikkiin. Onko luvallista ostaa lankaa parille?

      Poista
    3. Tottakai saat! Mutta jos neulot itse lahjan jollekin niin se lanka pitää löytyä omista.Seija

      Poista
    4. Kiitos tiedosta! Tämä helpotti, vaikka löydän kyllä sopivaa lankaa salaiselle ystävälleni omasta varastostanikin.

      Poista
  6. Kiva, että järjestät taas tämän tempauksen :). Oma lankavarastoni on huvennut aika vähiin (v. 2015 alussa lankaa oli 12,8 kg, nyt sitä taitaa olla noin 2,3 kg), joten totaalipaasto tuntuisi kyllä tässä vaiheessa jo vähän kohtuuttomalle. Oma tavoitteeni on saada varasto alle kilon painoiseksi huhtikuun puolivälissä järjestettävään savolaiseen neuleretriittiin mennessä. Ihan nollille en taida edes haluta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut. Voi kun itse pääsis samaan. Pitää varmaan paastota tän tempauksen jälkeenkin.

      Poista
  7. Kait minä tulen mukaan, kun tässä on vielä vähän aikaa kartuttaa tuota tarvevarastoa ;)

    VastaaPoista
  8. En tiedä miten paljon ennätän puikkoja tässä keväällä heiluttaa, mutta ehdottomasti tulen mukaan. Oli sen verran ispiroivaa viime vuonna, mikään ei ole hauskempaa, kuin sovitella yhteen lankakirstun lankoja - ja niitä riittää:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi onki just niin totta..Yleensähän se on niin päin ainakin minulla, että ekaks etsin mallin ja sitten tsekkaan lankakaapin ja siellä ei useinkaan ole juuri sitä lankaa mitä mallissa ja sitten kipin kapin lankakauppaan , josta tullaan sangen usein myös parin ylimääräisen kerän kanssa kotiin. Kun oli niin ihanaa lankaa tai niin hyvä tarjous .Lankapaaston aikana ensin tutkitaan langat ja sitten mietitään mitä kivaa niistä voisi tehdä! Kun sitä miettii niin se on oikeasti paljon hauskempaa.:)Sitä paitsi siinä säästää rahaakin pitkän pennin!

      Poista
  9. Ehdottomasti mukana taas, viime vuonna oli niin kivaa, ja paasto on todella tarpeen nytkin! Inspiroivia lankoja minulta ainakin löytyy reilusti. Laitan spostia.

    VastaaPoista
  10. Saahan puikkojen painon vähentää keskeneräisestä työstä (tai punnita valmiin työn neljän puikon kanssa)? T. Matikan nörtillä taas välähti

    VastaaPoista
  11. Pakko tunnustaa: olen tilannut lankaa pitsiliiviä varten. Virkkasin pipon, joka huutaa kaveria. En ole yhtään järjestelmällinen, ja siksi jotkin ideat on vaan pakko toteuttaa heti. Taistelin vastaan 6 päivää, mutta hävisin.

    Putosin siis kisasta, mutta jään katsomoon seuraamaan, kuka voittaa! Toivotan tsemppiä ja itsehillintää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok..mutta vaikka et kisaan osallistukkaan niin arvonnassa olet mukana ja voit paastota silti..minäkin paastoan vaikka kisaan olen jäävi osllistumaan.

      Poista
  12. Siskoni toi mulle lankaa vauvansa haalaria varten. Lasketaanko tätä työtä lankapaastoon mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin asiaa "yön yli" ja tulin siihen tulokseen, että jos lahjalankoja saa vastaanottaa niin niistä tehdyt käsityöt saa myös laskea lankapaastoon.

      Poista
    2. Ok. Sillä ite mietin asiaa, ko nuo oli periaattessa asiakkaan tuomat langat asiakkaan työhön, eli ei oikeastaan lahjalankojakaan. (Täten hän sai juuri selllaisesta langasta ko halusi) Tietenkin riippuu miten määritetään lahjalanka. Asiakas oli vaan tässä tilanteessa mun siskoni. Omaan lankavarastoon nuo langat ei vaikuttaneet mitenkään,ko kulutin ne kaikki viimeistä metriä myöten :)

      Poista
    3. Tulin siihen tuloskeen että EI... perusteluni: ne langat eivät sinun lankoja vaan siskosi lankoja eli kulutat siskosi lankavarastoa etkä omaasi. Nyt saat ostaa uutta lankaakin kun lankavarastosi käytetty loppuun mutta niitä uusia lankoja ei lasketa paastoon.

      Poista
    4. Ok, mä en laske nuista langoista tehtyjä töitä lankapaastoon :). Siis en oo käyttänyt omaa lankavarastoa loppuun, vaan tarkoitin niitä siskoni haalariin tuomia lankoja :) omia lankoja löytyy noin 14 kiloa :) joten omien lankojen vähentäminen jatkuu

      Poista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)