Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Jokaisella neulojalla pitäisi olla kissa ja jokaisella kissalla emäntä, joka neuloo ja virkkaa. :)

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Pupu/kissa perhe kasvaa


http://punalanka.blogspot.fi/2016/04/haaste-tee-turvalelu-pakolaislapselle.html


Nämä ihanat apupuput tulivat Kirjavan Lankakerän  Sinikalta. Sinikka kertoi, että hän on työskennellyt pakolaislasten  kanssa  ja tietää sen kuinka traumaattisia kokemuksia lapsilla voi olla takanaan. Minulla on samankaltasia kokemuksia niiltä ajoilta kun työskentelin lastehoitajana Oulun päiväkodeissa.


Kissa-pupu perhe on siis kasvanut kolmella pupulla. 

Osoitekyselyjäkin on muutama tullut niinpä oletankin, että ensiviikolla tulee olemaan taas postiin asiaa.  


Nyt viikonlopulla olen tehnyt kuvan virkatut muffinit ja keksit sukulaistytölle lahjaksi. Kivasti sain taas jämälankoja näihin menemään. 


Muffiniohje löytyykin toisaalta blogistani täältä ja kekseihin ohje löytyy täältä.  Uusimmassa Novitassa ja Novitan verkkosivuilla on myös julkaistu  virkattu muffiniohje ja macaron-leivosten ohje. 

Minulla on juuri nyt työnalla lahjamyssy mutta sitten aion laittaakin taas apukissan tai pupun puikoille. :)


Hyvää päivää kaikille!

t. Seijasisko

4 kommenttia:

  1. Makeita virkkuita ja mukavia pupuja.
    Laitan paketin ensi viikolla.

    VastaaPoista
  2. Suloista väkeä sohvallasi! Nuo virkatut leivonnaiset ovat somia, eikä niistä vyötärö kasva...

    VastaaPoista
  3. Kivoja pupusia :) Leivonnaiset ovat tosi herkkuja.

    VastaaPoista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)