Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Minun ihanin kerä on Kaneli-kerä. :)

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Vuosipeitto ja lankaostoksilla

Ihan ensin kiitän kaikkia edellisen postauksen arvontaan osallistuneita. Tuntuu mukavalta, kun niin moni on löytänyt blogini.  Arvontaanhan voi osallistua vielä  kaksi viikkoa. 

Tammikuussa aloitin vuosipeiton virkkaamisen. Teen  joka kuukausi yhdeksän   mustareunaista isoäidineliölappua ja liitän ne yhteen. Mustan lisäksi käytän joka kuukausi lapuissa  kolmea muuta väriä. Värit poimin valokuvasta, jonka otan  kotimme terassilta.  

  Tammikuun  väreiksi peittoon valikoitui valkoinen, sininen  ja harmaa.



Helmikuussa  kuvasin pilvisen päivän ja nappasin peittoon valkoisen, tummanvihreän ja harmaan värin. 



Maaliskuun lappuhin tuli valkoista,  sinistä ja keltaista.




Tässä kuvassa kaikki kolme "kuukautta"  liitettynä  yhteen. Lankana olen tähän asti käyttänyt Seitsemää Veljestä, Jannea ja  keltaista Fleur-akryylilankaa.  Koukkuna on käytössä 3,5

  Laskin juuri, että peiton koko  tulee olemaan n. 102x134 eli ihan sopivan kokoinen telkkupeitoksi!

Niinpä.. luitte aivan oikein.:) Tästä tulee telkkupeitto, jota tosin varmaan joskus torkkupeittonakin saatetaan käyttää.  Telkkupeittoa  tarvitsen joka viikko aina niinä iltoina, jolloin päätän heittää kutimet käsityökoppaan ja käpertyä sohvanurkkaan peiton alle katselemaan television suosikkisarjojani.:) 
 
 Tämä  peittoprojekti on ollut tähän asti oikein mukava. Tulee samalla tutkittua luonnon värejä. Lopputulos saattaa olla tosin sekava, kun on niin paljon värejä, mutta kyllä peitto tulee minulle tulee kelpaamaan.  Viimeistään kuukauden päästä tulette näkemaan miltä  "Huhtikuu" peitossani näyttää. 

Seuraavaksi minulla on  lanka-asiaa.

Lankakauppa Somikin näyteikkunaa tänään

Oulun keskustassa on   peräti viisi lankakauppaa: Somikki, Villiina, Lankamaailma, Nappi-Kikka ja Taitoshop. Kilpailu on kovaa ja ikävä kyllä pari todella hyvää lankakauppaa Menita ja Lumoava Lanka  ovat  reilun vuoden sisällä  joutuneet lopettamaan. 

Hyväksi havaittuja suosikkilankoja minulla on montakin, mutta selkeää suosikkikauppaa minulla ei nykyisin ole. Kaikissa  Oulun lankakaupoissa on hyvät puolensa ja  tuleekin  käytyä jokaisessa aika tasapuolisesti. Verkkokaupasta tulee myös ajoittain tilattua sellaisia suosikkilankoja mitä Oulusta ei saa.

Joskus ostan jotain Novitaakin marketista mutta enemmän tulee kumminkin asioitua lankakaupoissa. 


Kirppareiltakin voi lankoja etsiä. Oulun SPR:n Konttikirppikseltä on ihan oma nurkkauksensa  käsityötarvikkeille.(kuva)  Sieltä voi tehdä hyviäkin löytöjä.

Lankakaupassa asioidessani kertaostokseni ovat yleensä  aika pienet. Tavallisimmin  ostan langat vain seuraavaan työhön. Harvoin minulla edes on sitä pidemmälle mitään tarkkoja suunnitelmia. Mielellään juttelen myyjien kanssa. He ovat asiantuntijoita ja heiltä saa hyviä neuvoja ja vinkkejä ja oppii  uutta.

Tänään kävin lankaostoksilla Somikissa, josta  ostin Sandesin Fritisgarnia. Toinen lanka mitä etsin oli Suomen Langan Mopparilankaa mutta sitä kaupassa ei ollut. Myyjä kuitenkin tilasi sitä minulle ja lupasi, että saan jo loppuviikosta kilon Mopparia hakea.:) Lanka on minulle aivan uusi tuttavuus ja vähän jännitän että se käy siihen tarkoitukseen mihin olen sitä ajatellut. Jos ei käy niin keksin kyllä langasta jotain muuta kivaa.



Mitä  Mopparista ja kuvan Fritidsgarneista  on tarkoitus tehdä niin sitä en vielä kerro. Sen verran sanon, että molemmat langat liittyvät läheisesti kodinsomistusvimmaan, joka allekirjoittaneelle iskee aina näin keväisin.:)

 Mukavaa viikonjatkoa!

t. Seijasisko
 

28 kommenttia:

  1. Peittosi näyttää hauskalta; odotan mielenkiinnolla lopputulosta:) Minulla on selvä suosikkikauppa Lahdessa (Pitsi&Palmikko). Pari muuta tiedän, mutten ole niissä kuin kerran tai kaksi käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjut. Kiva kun olet löytänyt suosikkikauppasi läheltä.

      Poista
  2. Ihana idea toteuttaa vuosipeittoa. Upeat värit olet valinnut eri kuukausille. Minäkin olen ajatellut virkkaamisen aloittamista. Työmatkani nimittäin kestää 45 minuuttia/suunta. Matkustajana ollessa en voi neuloa, koska pelkään että jos jotain sattuu, ovat neulepuikot vaaralliset. Virkkaus olisi turvallisempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli. Enpä ole ajtellutkaan tuolta kannalta matkalla neulomista. Ei sitten muutakuin peittoa koukulle vaan :) Mukavaa tekemistä se on. :)

      Poista
  3. Peitosta tulee mahtava ♥ Siihen tallentuu muistot koko vuodesta.
    Meidän kylältä ei muuta saakkaan kuin 7-veikkaa, mutta onneksi olen kirppareilta löytänyt muitakin lankoja ja tosi edullisesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sude. Niinhän se tahtoo, että pikkukaupoissa on Novitalla on tosi suppeat valkoimat. Prismoissa ym. isoissa marketeissa Novitan langoissakin on jo paljon enemmän valinnanvaraa

      Poista
  4. Kiva idea tuo vuosipeitto, huikea suorastaan.
    Mä tilaan paljon lankoja netistä, tarjonta Roissa on heikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. Onneksi netistä on mahdollista tilata sitä mitä omalta paikkakunnalta ei saa.

      Poista
  5. Sinulle on tulossa ihana telkkupeitto ja se on kekseliäästi ideoitu! Voi olisipa meilläkin lankakauppoja,noista edes yksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Intsu. Mulla on tullut sellainen käsitys, että siellä Keskipohjanmaalla arvostetaan ja harrastetaankin paljon käsillätekemistä .Jos ei just Lapualla mutta onhan siellä sinun lähikunnissa kadehdittavan hyviä kauppoja kuten Kauhavan Kangasaitta ja Tapion Kauppa ja vielä Seinäjoellakin Kaarakan käsityökeskus Taitoshoppeineen.

      Poista
  6. Kekseliäästi toteutettu idea, mielenkiintoista seurata samalla vuodenkiertoa värimaailmoineen. Eikä peitteen tekokaan ala tympimään kun pikkuhiljaa valmistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinikka. Itse asiaa nuo yhdeksän lappua tekee yhdessä illassa.:)

      Poista
  7. Huippu idea tuo torkkupeiton värimaailma. Mielenkiinnolla odottelen etenemistä.....

    VastaaPoista
  8. Kiva idea telkkupeitosta, siinä värit vaihtuu pikku hiljaa :)

    VastaaPoista
  9. Ihana peittoidea. Usein suunnittelen tuollaista järkevää suunnitelmallista peitto projektia. tahdon vaan olla niin maaninen töissäni, että se on sitten menoa kun alan tehdä ja silloin kaikki muu unohtuu. viime.vuonna virkkasin kolme peittoa putkeen, nyt en uskalla aloittaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos Auli. <3 itseasiassa idea lähti kun yhdessä ulkolaisessa Facebook ryhmässä tehtiin mielialapeittoa tai vaihtoehtoisesti sääpeittoa Siinä projektissa virkataan tai neulotaan joka päivä lappu, jossa ilmaistaan värein kulloisenkin päivä mieliala tai sää. Siitä sain idean luontopeitosta.:)

      Poista
  10. Tuosta peitosta tuleekin tosi hauska ♥
    Ihania värejä !

    VastaaPoista
  11. Luonto on paras taiteilija.Neliöpalat sopivat hyvin yhteen.Tulee kaunis peitto.Mitähän värejä vielä tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja-Leena. Jotain ajatuksia tulevasta minulla on. Lumet alkavat olla vähissä ja tietää että valkoista tuskin tässä kuussa tulee olemaan ..maan värejä pitääkin tutkiskella. Kesää kohti varmasti ainakin vihreän eri sävyt lisääntyvät.. Tuohon terassinkaiteelle tulee kukkalaatikko ja varmaan kesäkukkieni iloiset värit tulevat näkyväääm . Syksyllä tutkin ainakin meidän pihapihlajan syysvärejä..ja mitä pidemmälle kohti talvea mennään värit muuttunevat tummemmiksi kunnes toivon mukaan joulukuun lappuihin saadaa taas valkoista väriä:)..

      Poista
  12. Tuosta tulee ihana peitto. En usko, että mitenkään sekava, koska musta sitoo kaikki muut värit yhteen. Loistava idea!

    VastaaPoista
  13. Tiedätkö mitä, että myös minä virkkaan neliöitä torkkupeitoksi. Minulla on lankoja punaisen sävyyn ja valkoista. Sellainen siitä tulee sitten joskus...Nyt taidan mennä tuonne alasivuillesi ja osallistua arvontaan. Tuo sinun ideasi käyttää vuodenaikoja peitossa on hyvä ja peitosta tulee kaunis ja kun tunne on vielä mukana siinä. Terv. Kerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sepäs sattuma, kun sinullakin on peitto meneillään.:)

      Poista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)