Alkuviikosta vanhenin vuodella. En kummemmin juhlinut, mutta ystävät ja lapset muistivat. Kuvassa on kivoja ystäviltä saatuja kortteja.
MarjutJ lähetti minulle tosi hienon ja huolella virkatun lahjankin. Kiitokset Marjutille mukavasta yllätyksestä.
Osallistuin Heidin Keskeneräisiä neuleita-
blogissa arpajaisiin ja minua onnisti. Voitin kaksi kerää ihanaa Sublimen lankaa (75% extra fine merinovilla, 20% silkki, 5% kashmir) . Langat tulivat jo eilen perille. Kiitos vielä Heidille. <3 Näille langoille on aivan varmasti käyttöä.
Ensi sunnuntaina lankapaasto sitten virallisesti alkaa.
Tempaukseen on ilmoittautunut tähän mennessä15 henkilöä .
Tempaukseen on ilmoittautunut tähän mennessä15 henkilöä .
Ilmoittautumiset (15.3. mennessä) ja lankapaastoa koskevat kysymykset mieluiten samaan paikkaan eli Lankapaasto-postauksen kommentteihin.
Erilaisia jämälankatöitä olen ainakin itse ajatellut paaston aikana harrastaa.
Erilaisia jämälankatöitä olen ainakin itse ajatellut paaston aikana harrastaa.
Kuvassa sukkalankojen jämistä neulottua peittoa, joka ei ole omatekemäni vaan idea on täältä.
Olen vähän miettinyt, että keräisin hyviä jämälankaideoita yhteen postaukseen. Otakin mielelläni vastaan linkkejä ja kuvia kivoista tai kekseliäistä jämälankatöistä. Mahdolliset linkit ja kuvat voi lähettää spostiini:
Olen vähän miettinyt, että keräisin hyviä jämälankaideoita yhteen postaukseen. Otakin mielelläni vastaan linkkejä ja kuvia kivoista tai kekseliäistä jämälankatöistä. Mahdolliset linkit ja kuvat voi lähettää spostiini:
seijasiskon@gmail.com
Uutta omatekemää käsityötä ei ole esiteltävänä vieläkään, sillä koukulla ja myös puikoilla on nyt kolmekin vähän isotöisenpää käsityötä.
Kanelin kanssa elellään rauhallista ja leppoisaa elämää. Reppana on ollut kipeänäkin, mutta onneksi saimme eläintohtorilta avun ja Kaneli alkaa olla terve. Kuvassa pieni toipilas eilen aamulla.
Postissa käydessäni ostin arkin kauniita keväisiä uutuus postimerkkejä.
Ihan näin pitkälle ei kevät ole ainakaan täällä Oulun korkeudella edennyt..mutta sieltä se tulee!
Postissa käydessäni ostin arkin kauniita keväisiä uutuus postimerkkejä.
Ihan näin pitkälle ei kevät ole ainakaan täällä Oulun korkeudella edennyt..mutta sieltä se tulee!
Kaunista ja aurinkoista viikonloppua!
t. Seijasisko
Täällä etelässä taitaa olla narsissia lukuunottamatta kaikki kevätpostimerkki asiat toteutuneet.
VastaaPoistaKiva kuulla ..kohta ovat toivottavasti postimerkin keväänmerkit täälläkin. :)
PoistaOikein paljon onnea vuosien karttumisesta. :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaVoih, taas sain muistutuksen yhdestä työstä, jota olen aikonut kaun mutta se ei ole vieläkään toteutunut, nimittäin tuosta nenäliinapussukasta. Mutta kyllä minä vielä... ;)
VastaaPoistaMinä muuten mietin pitkään tuota osallistumistani Lankapaastoon, se houkuttais kovasti, mutta kun joudun todennäköisesti ostamaan yhteen työhön lankaa, niin enpä sitten liittynyt. Paastoan muuten omilla ehdoillani keventääkseni lankavarastoani.
Niin mielelläni hyväksyisin sinutkin mukaan lankapaastoon...mutta pitää pitää yhtenäiset säännöt. Se on reiluinta kaikkien kannalta.
PoistaJoo totta kai kaikille samat säännöt, en minä ole erityiskohtelua vailla. :)
PoistaEn ajatellukkaan että olist ollut jotenkin vailla erityiskohtelua. Olisi ollut vain kiva kun oisit ollut mukana. :)
PoistaOnnea Seija-Sisko ja ihania tulevia vuosia , mukavia muistamisia sait.
VastaaPoistaKiitos Sirkkis. <3
VastaaPoistaOnnittelut vanhenemisen johdosta. Kiva idea tuo virkattu rasia.
VastaaPoistaKiitos. :)
Poista