Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Minun ihanin kerä on Kaneli-kerä. :)

perjantai 9. maaliskuuta 2018

24 tuntia Roissa

Viime viikonlopulla tein vuorokauden reissun Rovaniemelle pikkuserkkuni Lean ja hänen äitinsä  luokse.  Eipä käyty tälläkertaa  missään. Kilisteltiin vain puikkoja ja koukkuja olohuoneessa. Kaikki pidämme käsitöiden teosta. 

Sain tehtyä  kaksi unirättiä. Tälläkertaa tein ne Janitan tyyliin eli  isoäidinneliön sijaan tein tähtikuvion. :)

 Eipä ole vaikea tuo tähtikuviokaan tehdä kun vain alkuun pääsee. 
Pupujen kasvoja kirjailin tälläkertaa vähän hauskemmin.  :) 

Ihastelin kyläpaikassani kaunista ajan patinoimaa Tuhkimo ryijyä,  jonka Lean mummo on 30-luvulla tehnyt. 
Ihan sellanen lämmin ja nostalginen tunne läikähti sydämessä  tätä ryijyä katsellessa ja sitten alkoi sormenpäitäkin alkoi  syyhyttää. Tutkin jo nettikaupatkin, mutta tämän ryijyn ohjetta ei taida kaupoista enää löytyä. Vanhoja Tuhkimoryijyjä on kyllä myytävänä mm.Huutonetissa ja Torissa. Kanavatöitä on myös tehty paljon tällä mallilla. 

Vaikka ei missään käytykkään  niin samalla siinä käsitöitä tehdessä sain ihastella Rovaniemen upeita talvi maisemia. Kyläpaikkani isoista ikkunoista avautuukin upeat näkymät Kemijoelle.
Kaunista kevätalvea kaikille! 

t. Seijasisko

JK:
Ensimmäiset  postin tuomat komeat kaksi pupua ja suloinen uniriepu saapuivat alkuviikosta Marjutilta. 
Matti Muikkusella on jo monta kaveria. :) 

3 kommenttia:

  1. Ihania on nuo neulomukset ja voi miten kaunista talvimaisemaa! Ihana kun Muikkusella on jo kavereita, niistä tulee olemaan niin suuri ilo♥ Mukavaa talvipäivää♥

    VastaaPoista
  2. Sievät unirievut sait reissullasi tehtyä, tuo onkin mukava malli :)
    Ja aivan ihana tuo Tuhkimo-ryijy, tuntuu että nuo vanhanajan ryijyt olisi taas tulossa muotiin :)

    VastaaPoista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)