Tervetuloa käsityöblogiini

Tervetuloa käsityöblogiini
Jokaisella neulojalla pitäisi olla kissa ja jokaisella kissalla emäntä, joka neuloo ja virkkaa. :)

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Sytomyssyjä Ystävänpäiväksi

 Päivälleen viisi vuotta sitten käynnistimme  Lankapirtti-blogin Matleenan kanssa blogeissamme Oys:n sytomyssykeräyksen. Innostus levisi ympäri Suomen ja siitä lähtien on myssyjä tehty Suomessa valtavat määrät. 


 
Sytomyssyllähän   tarkoitetaan myssyä, joka on tehty lahjaksi sairauden takia hiuksensa menettäneelle ihmiselle. Tavallisin syy äkilliseen hiustenlähtöön ovat syöpäpotilaalle annettavat sytostaattihoidot. 

  Minä en tomi enää myssyjen puuhanaisena mutta Matleena jatkanut meidän alulle laittamaa työtä.
  
http://lankapirtin.blogspot.fi/2015/01/haaste-sytomyssyja-ystavanpaivaksi.html

Matleena haastoikin pari päivää sitten blogissaan tekemään Sytomyssyjä Ystävänpäiväksi Lisätietoa keräyksestä Matleenan blogissa täällä

 Otin haasteen vastaan ja päätin tehdä useamman myssyn ystävänpäivään mennessä. Yksi myssy on nyt valmiina.


Tein  perusraitamyssyn päälaelta alaspäin virkaten ja  lopuksi tein 4cm levyisen lierin siten, että lisäilin tasaisin välein kiinteitä silmukoita joka toinen kerros. Lankana on Dropsin Paris-puuvilla. Puuvilla onkin ihan parasta sytomyssylankaa, sillä se ei hiosta  sisätiloissakaan ja ennenmuuta ei kutita eikä raavi arkaa päänahkaa.



Mukavia talvipäiviä!

t. Seijasisko 



8 kommenttia:

  1. Hyvä alku sinullakin! :) Tästä se lähtee. FB:ssa mainostaminen on sekin tuottanut ainakin kävijöitä Lankapirttiin, toivottavasti jatkossa myssyjäkin. Haasteen vastaanottaneitakin on ilmoittautunut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos . Face on hyvä paikka mainostaaa.. uskon kyllä että hyvä myssysato tulee.

      Poista
  2. Toivottavasti ehdin muutaman myssyn tehdä. Joka vuosi niitä on tullutkin tehtyä.

    VastaaPoista
  3. Hienolla asialla liikutte edelleen!

    Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
  4. Myssyprojekti on tosiaan ollu kestävä ja hyödyllinen. Harmi, kun se ei oo saanu tuulta alleen kaikissa sairaaloissa. Tekijöitä ois varmaan kautta maan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä.. Eipä niitä ilman asiaan perheynyttä vetäjää synny !

      Poista
    2. Miä oon siinä käsityksessä, että tän alueen sairaala ei oikein ollu innostunu niitä vastaanottamaan.

      Poista
    3. No, onpa harmilllista. Pelkäävätköhän sitten sitä, että siitä tulee lisähommia henkilökunnalle. Onneksi Oys.n syöpäpolilla on viisasta porukkaa ..suhtautuminen on ollut alusta asti todella kannustavaa ja meille on selkeästi sanottu että sytomyssy on todella ihan mahtava asia.

      Poista

Mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni herätti? Kommenttisi otan ilolla vastaan. :)